Vastuullisuus


Tunnustamme vastuumme ympäröivästä maailmasta sekä yrityksenä että yksilöinä. Haluamme kehittää toimintaamme entistä kestävämmäksi kaikilla vastuullisuuden osa-alueilla. Vastuullisuusohjelmamme löytyy sivun alalaidasta.

Taloudellinen vastuu

Yrityksemme on kannattava ja kasvava. Teemme työmme laadukkaasti ja tehokkaasti, jotta metsänomistajan sijoituksen arvo säilyy ja kasvaa. Noudatamme mahdollisimman paljon kiertotalouden periaatteita: Hankimme käyttöömme laadukkaita ja kestäviä työkaluja ja koneita, joista pidetään huolta ennakoivasti. Käytöstä poistettu kalusto laitetaan kiertoon tai hyödynnetään omissa huolto- ja korjaustoimissa. Valmistamme paljon omia työkaluja ja muita työssä tarpeellisia esineitä kierrätysmateriaaleista, joita löytyy omasta varastosta vuosikymmenien yritystoiminnan tuloksena. Uutta ostamme tarpeeseen.

Sosiaalinen ja kulttuurinen vastuu

Hyvinvoiva henkilöstö on meille ensiarvoisen tärkeää. Noudatamme metsäkonealan työehtosopimusta. Olemme täydentäneet lakisääteistä työterveyshuoltoa ja työtapaturma- ja ammattitautivakuutusta kattamaan sairaanhoitopalvelut ja vapaa-ajan tapaturmat. Käytössämme on varhaisen välittämisen malli, jonka avulla voimme löytää helpommin mahdollisia epäkohtia työskentelyolosuhteistamme. Järjestämme erilaisia työhyvinvointia tukevia vapaa-ajan retkiä ja tapahtumia. Tuemme henkilöstömme hyvinvointia liikunta- ja kulttuuri-, hieronta- sekä terveyseduilla. Huolehdimme asianmukaisesti työturvallisuudesta ja tarjoamme tarvittavat turvavarusteet työntekijöillemme. Työtapaturmia meillä sattuu todella harvoin.

 

Otamme harjoittelijoita säännöllisesti oppimaan yritykseemme ja haluamme kannustaa myös työntekijöitämme osaamisensa kehittämiseen. Olemme osallistuneet erilaisten toimijoiden järjestämiin koululaisille ja nuorille suunnattuihin metsäpäiviin sekä järjestäneet itsekin koululaisvierailuja metsätyömaalle.

 

Työalueemme ulottuu kaksikieliselle rannikolle, joten tarvitsemme molempia kotimaisia kieliä osaavia työntekijöitä joukkoomme voidaksemme palvella metsänomistajia mahdollisuuksien mukaan heidän omalla äidinkielellään. Pyrimme sisäisessä viestinnässämme huomioimaan henkilöstömme erilaisen kielitaidon.

Ekologinen vastuu

Tunnistamme toimintamme aiheuttamat vaikutukset metsäluonnolle ja haluamme tehdä työmme vastuullisesti: noudatamme metsälainsäädäntöä, metsäsertifikaattien vaatimuksia ja tutkimustietoon perustuvia metsänhoidon suosituksia. Näillä keinoilla suojelemme myös luonnon vesiympäristöjä.

 

Toimintamme perustuessa koneilla tehtävään työhön suorien kasvihuonekaasupäästöjen seuraaminen ja vähentäminen tulevat olemaan oleellinen osa matkalla kohti vastuullisempaa toimintaa. Huomioimme korjuunohjauksessa logistiset seikat siten, että koneiden ja kuljettajien kulkemat matkat ovat järkeviä, ja kannustamme mahdollisuuksien mukaan kimppakyyteihin. Valtaosa kalustostamme on Avainlippu-merkillä varustettuja John Deere -harvestereita ja kuormatraktoreita.

 

Estämme tarvittavilla menetelmillä käyttämiemme kemikaalien pääsyn luontoon ja etsimme tarvittaessa vähemmän haitallisia korvaavia tuotteita tilalle.

OTA YHTEYTTÄ